Kevyet Mullat

Kevyet mullat, tavataan sanoa kuolleille joiden muistoa ei survota hautuumaan pohjasaviin.

Kevyet Mullat on orkesteri, jonka juuret porautuvat suomalaisamerikkalaisen kantrimusiikin muhevaan maaperään. Kevyet Mullat luottaa tyyliin, joka ei ole koskaan ollutkaan mediaseksikästä ja jota hätäisimmät trendisetterit turhaan yrittävät polkea takaisin maan poveen.

Kevyet Mullat esittää musiikkia, joka zombien vääjäämättömällä luonnonvoimalla ravistaa haudan tomut harteiltaan ja nousee toteuttamaan tehtävää, josta ei kerran kutsun saatuaan voi kieltäytyä.

Kevyet Mullat on mukana myös molemmilla Maaseutumusiikkikokoelmilla. Ykkösellä tulkittavaksi valikoitui Neljä vahvaa tuulta (Four Strong Winds) ja kakkosella toimestamme tomutetaan Repe Helismaan rehvakas Balladi villistä lännestä.

Suosikki lehden tultua tiensä päähän loppuvuodesta 2012, Kevyet Mullat julkaisi promosinglenä ja youtube-videona Juice Leskisen suomennoksen Etusivulle Suosikkiin Shel Silversteinin kirjoittamasta Dr Hook -klassikosta Cover of the Rolling Stone.

Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksessä oli teemana ”Lahjoita hyvä kuolema”. Sen tiimoilta kerättiin rahaa mm saattohoidon kehittämiseen. Kevyet Mullat otti osaa kampanjaan versioimalla Tatu Pekkarisen ja Matti Jurvan kirjoittaman Väliaikaisen ja televisiosta sittemmin hyvinkin tutuksi tulleen Irwinin hitin Vain Elämää.

Kantrikierrätysmissiostaan poiketen Kevyet Mullat julkaisi vuonna 2015 pääsääntöisesti uutta musiikkia sisältävän levyn nimeltä Mylsä. Kouvolan kupeessa kuihtuvan tehdastaajaman elämänmenoa peilaavalla levyllä vierailevina solisteina kuullaan mm. Harri Marstiota, Tarja Hautamäkeä, Mika Bymania, Stefanie Kohlhoffia, Artturi Ketolaa ja Riku Uotilaa.  Levyn kappaleet on kirjoitettu Myllykoskella asuneiden, eli mylsäläisten tarinoiden pohjalta. Onpa mukana myös muutama paikallisilta kirjoittajilta lehtikampanjan kautta saatu teksti. Levy julkaistiin suurieleisesti Myllykosken Maailmannäyttelyssä toukokuussa 2015. Levyn kansikuvaa klikkaamalla pääset tutustumaan seikkaperäisemmin aiheeseen.

 

Arto Pajukallio: laulu, kitara
Suonna Kononen: laulu, kitara, mandoliini, huuliharppu
Tapsa Kojo: laulu, haitari, koskettimet
Marko Aho: laulu, kitara
Ilkka Vartiainen: pedal steel, banjo, dobro
Ykä Vähäkallio: basso
Pentti Ruotsi: rummut