Y-e-ah! -cd:n biisit

Biisin nimeä klikkaamalla saat esiin laulun sanat, sekä lyhyen tarinan ko. laulun takaa. Kaikkien biisien rummut soittaa Jari "Kepa" Kettunen, joten häntä ei erikseen mainita joka biisin talkooväki -osiossa.

  1. Tiimalasi
  2. Yeah!
  3. Tummaa tulta
  4. Kesämies
  5. Paineettomassa tilassa
  6. Jumalan huoneessa
  7. Ikävä
  8. Humiseva harju
  9. Lääkäri-laulu
  10. Linjuri-blues
  11. Jokos korkataan uudestaan
  12. Yksikätinen Rosvo

Tiimalasi

(säv, sov, san Antero Gustafsson)

Sä kirjoitit kirjeen jälkeen vuosien
kirjekuoreen piirsit sydämen
ja kerroit, että paikata voisit mun farkkuni
ja palata takaisin tahtoisit


Kun halpaa valokuva-albumia selasin
Oli siellä pari kuvaa sustakin
Ja yhden inttifoton taakse joskus kirjoitin
et sua ikuisesti rakastaisin

Mut se ei käy, mua ei näy
Mä en kaipaa sua enää
enkä välitä. jos jäät sä itkemään
Joo se ei käy, mua ei näy
sillä ethän vierimään
saa tiimalasin hiekkaa ylöspäin

Vuodesohvalla nyt istun tv:tä katsellen
oli sekin joskus meidän yhteinen
mut taisi käydä niin, et kanaville eksyttiin,
kun kaukosäätimestä tapeltiin

Sä kirjoitit kirjeen, mä jälleen luen sen
ja kuoreen piirrän toisen sydämen
mut tuskin enää palaat farkkujani paikkaamaan
turhaan toivon, että sinut vielä saan

Kun se ei käy, sua ei näy    
sä et kaipaa mua enää
etkä välitä, kun jäin mä itkemään
Joo se ei käy, sua ei näy
eikä meistä yksikään
saa tiimalasiin hiekkaa enempää

AG: Tässä ollaan musiikillisesti perusasioiden äärellä. Ennen tämän piisin tekoa tuli kuunneltua normaaliakin enemmän kantria; uudempaa ja vanhempaa. Viikkojen kuuntelusessioista pakkautui päähän melodianpätkiä ja niiden sekamelskasta syntyi Tiimalasin sävel.

Tarinan päähenkilö vaikuttaa täyspäiseltä, mutta todellisuudessa tyyppi on vainoharhainen. Konkreettisestihan tekstissä ei tapahdu mitään: kaveri vaan istuu sohvalla, selailee valokuva-albumia ja tankkaa saamaansa kirjettä. Kantripiiseille klassiseen tapaan mies ruikuttaa naisen perään – mutta ei sitten kuitenkaan. Kirjeen sisällön mukaan nainen onkin se jätetty. Lopulta kuitenkin mies on se, joka jää hopealle ja kokee tulleensa hylätyksi. Että johan on sekava teksti! Täytyy varmaan jossain vaiheessa käydä omakin lanttulaatikko tutkituttamassa, mikäli tällaisia alkaa enemmälti syntyä.

Talkooväki: Tuomas Lehto sähkökitara

Takaisin alkuun

Yeah!

(säv, sov, san Aho)

Kukkoilin tunkiolla elämäksein kutsutulla
sähläsin ja hölmöilin mä vain
Joskus saattoi mukaan joku hutsu tulla
se ei todellakaan ollut mitä hain

Tiskillä baarin nuhjuisen ja haisevan
satuin sitten sinut tapaamaan
pörröpään seksikkään hemaisevan,
häkellyin, enkä kyennyt sanomaan 

kuin Y-e-ah!... Y-e-ah!... Y-e-ah!

Mykäksi kai luulit, kun hymyilin mä vain
minut täysin tolloksi sä teit
Sitten kiinni tartuit käsivarrestain,
mukanasi naistenvessaan veit

ja Y-e-ah!... Y-e-ah!... Y-e-ah!

Tienpenkalla me syötiin, sen päälle suudelmat
hyvästiksi halattiin
jäi mulle jämät kebapin ja tyhjät unelmat,
kun omiin elämiimme palattiin

Ja aamulla mä mietin, kai unta olit vain
ei nainen moinen totta olla voi
Hetken aikaa viivyin kun ajatuksissain, 
niin juuri silloin kännykkäni soi

Y-e-ah!... Y-e-ah!... Y-e-ah!

MATämän biisin inspiraationa toimi suhde jossa olin ”Baari” -levyn ilmestymisen aikoihin osallisena, sekä tietenkin Pekan vakiolohkaisu ”Y-e-ah”. Tekaistuani ensimmäisen säkeistön huomasin kirjoittaneeni hyvin pitkälti sen aikaisista tunnelmistani ja päätin sitten penkoa enemmänkin omaa elämääni tähän biisiin - tällä kertaa tosin hieman valoisammin tuloksin kuin Syyskuuta kirjoittaessani.

Laulun innoittajana toiminut juttu ei kestänyt montaakaan kuukautta ja jälkeenpäin olen huomannut ettei sen tainnut olla tarkoituskaan. Suhteen päätyttyä suuntasin heti seuraavana päivänä Tallinnaan, jotta saisin rauhassa koota päässäni pyörivistä yeahin kappaleista levyllemme nimibiisin. Harva sitä lähtee Tallinnaan päätään selvittämään, heh... Se lienee sitä underground-countrya se.

Tarinan kasaaminen onnistuikin varsin vaivattomasti Tallinnan vanhassa kaupungissa käppäillen. Ja pian oli biisi valmis. Halusin kirjoittaa siihen myös onnellisen lopun, koska niitä ei liiemmälti ole Myllykosken tuotannossa viljelty.

Talkooväki: Laakson Hessulta tilaamani hammondi sai, alkujaan Beatfarmersin hengessä sävelletyn, biisin haiskahtamaan melkolailla Dylan/Band -osastolta. Lehdon Tuomas soitti sähkiksen samassa hengessä ja sai lopputuloksen kuulostamaan – ainakin allekirjoittaneen korvissa – hemmetin hyvältä. Lopuksi vielä Abdissa Assefa koristeli rytmikudoksen perkussioillaan.

Takaisin alkuun

Tummaa tulta

(säv, sov Vanhapelto, san Gustafsson)

Kun kuu taas hiipii taakse pilven,
jään ammunkoita mä yksin oottamaan.
Yön varjot tähdet kun erottaa
ne eivät kohtaa milloinkaan.


Kuunsilta sortuu aamun tullen.
Saa sinitaivas yön lyhdyt sammumaan.
Tuo tyttö silmissään tummaa tulta
jää taivaanrantaan tanssimaan.

Hymyn mulle hän suo
silmin säteilevin.
Oi mikset saavu mun luo,
saan tyytyä muistoihin.

Jää polku taakse iltaruskon.
Soittaa aurinko jo serenadiaan.
Yötuuli askel askeleelta tavoittaa
tuon miehen tuska rinnassaan.


Niin äänet häipyy hämäryyteen
mustaan aukkoon kirkkaus katoaa.
Tuo tyttö silmissään tummaa tulta
saa tanssinsa taas aloittaa.

Hymyn mulle hän suo
silmin säteilevin.
Oi mikset saavu mun luo,
saan tyytyä muistoihin.

AG: Kallella oli varastossa beguine -tyyllinen sointukierto, johon hän halusi minun tekevän sanat. Ajattelin kiusallani tehdä niin ellottavaa tangovaikerointia kuin ikinä pystyn. Tähän on varmaan kasattuna kaikki tyylille tyypilliset tekstiklisheet. Kallen kieroutuneeseen huumorintajuun uskoin sanoituksen kuitenkin vetoavan – enkä erehtynyt. Pian hän oli ostanut Unto Monosen 20 parasta cd-kokoelman referenssiksi ja säveltänyt piisin valmiiksi. Lopputuloksena oli varsin tyylilajille uskollinen sovitus. Kappaleen helmi on Pekan tulkinta, joka selättää seinäjokelaisen markkinavollotuksen mennen tullen.

Tummaa tulta piirtää pisteen i:n päälle jo muutenkin varsin heterogeeniselle äänitteellemme. Tätä on underground-country!


Talkooväki: Kimmo Pohjonen haitari, Altti Uhlenius kitara, Riku Niemi vibrafonette, Pekka Kuusisto viulu

Takaisin alkuun

Kesämies

(säv, sov, san Aho)

Ei helteillä jaksa urheilla,
päätä vaivata turhilla murheilla
myös jouten olla tohtii Kesämies

Maailma omalla painollaan 
saa pyöriä - tahdon vain olla
rauhassa, nyt pohtii Kesämies

Vaan patiolla baarin grillaa
maltaisella marinadilla
maustettua kehoaan
ja virvoitusjuoma hiljalleen tehoaa

Pitkät sääret, snadit helmat
valtaavat taas kuvitelmat
unohtuu unelmiin Kesämies

Kukkaniityillä helteisillä
tahtoisi vain kelteisillään
villisti nyt telmii Kesämies

Vaan patiolla baarin grillaa
maltaisella marinadilla
maustettua kehoaan
ja virvoitusjuoma hiljalleen tehoaa

Ei helteillä jaksa urheilla,
päätä vaivata turhilla murheilla
myös jouten olla tohtii Kesämies

Pitkät sääret, snadit helmat
valtaavat taas kuvitelmat
arvaat kai mitä pohtii Kesämies

Kun patiolla baarin grillaa
maltaisella marinadilla
maustettua kehoaan
ja virvoitusjuoma hiljalleen tehoaa

MA: Kesämies syntyi kuin itsestään keväällä 2004. Katselin puurtamisen ohessa työhuoneeni ikkunasta keväisen mutaiselle pellolle ja päähäni pamahti ”kukkaniitty” -säe yllättäin kuin hirvi puun takaa. Muutamassa minuutissa hahmottelin loput tekstistä päässäni valmiiksi ja tiesin sen olevan siinä. Tämä ei missään nimessä ole minun tapani tehdä biisejä. Mieluummin pyörittelen puolivalmiita biisin pätkiä pitkiäkin aikoja päässäni ja sitten tarpeen tullen tarkastan mitä sinne on kertynyt, täydennän tyhjät paikat ja kokoan aihioista valmiita lauluja.

Biisissä mainittu ilkosillaan telmiminen ei nähdäkseni ole mitään irstasta tai likaista, vaan edustaa enemmänkin vapauden kaipuuta ja halua takaisin lapsuuden kesiin. Tosin jos orkesterimme lähtisi – vaikkakin sitten vapauden kaipuusta – alasti pellolle telmimään, niin kyllähän se melkolailla irstas näky taitaisi olla. Sen todistanee jo ”pahatpojat” -henkinen poseerauksemme levyn kannessakin.

Alusta alkaen oli selvää että Kesämiehen pitäisi musiikkityyliltään lähennellä reggaeta. Alkujaan se tosin oli ns. köyhänmiehen reggaeta, koska sormeni eivät totelleet päässäni soivaa visiota, mutta Kepan rumpukompin jälkeen palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Hessu heitti sekaan maan mainiot urkufillit, sitten tuli Tommi ja soitti basson vahvassa Jamaikan hengessä, keskioluen voimalla tosin. Lopuksi vielä Tuomas kruunasi meiningin kitaralla ja viimeisen silauksen biisille hoiti Mamba asiaan kuuluvilla perkussioilla. Nam!

Talkooväkenä Kesämiehessä siis: Tommi Tenkula basso, Tuomas Lehto sähkökitara, Heikki Laakso urut ja Abdissa Assefa perkussiot.

Takaisin alkuun

Paineettomassa tilassa

(säv, sov Gustafsson & Myllykoski, san Gustafsson)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
tai ruuhkassa kaupungin
Niin mustaa on multa ja alle sen vie
kadut kultaisetkin.


Joku taivaita kourillaan tavoittelee,
joku hallitsee tai hajottaa.
Vaan vähänpä kirstussa kimaltelee,
kun sammalet peittää sen saa

Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...
Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...

Etsinyt matalaa aitaa en,
en ruohoa vihreämpää.
Peltoni kynnin ja laidalta sen
kätteni jäljet nään.


Toreilla tuhannet haitarit soi
taivaita tavoitellen.
Ehkä kaivinkoneenkin tarvita voi
kuoppa synny ei soitellen.

Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...
Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...
Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...
Aaaaaa olen paineettomassa tilassa...

Täällä rimpuilin, rähjäsin ostin ja möin.
Puupalttoon palkaksein sain.
Valvoin ja helvetin huonosti söin.
Opin englantiakin: goodbye...

 lai, lai, lai, la-lai...

AG: Tämä on säälittävä tarina ihmisen maallisesta vaelluksesta. Kun tässä nyt vääjäämättä kuljetaan kohti globaalia tuhoa, niin onko sillä niin merkitystä kuka tahtipuikkoa heiluttaa tai on oikeassa.

Kappaleen alussa oleva siteeraus on Immi Hellénin tekstittämästä virrestä Suojelusenkeli, joka on lauletusta kirkkomusiikista ehdoton suosikkini. Paineettomalla tilalla olen pyrkinyt kuvaamaan jonkinlaista unenomaista ajanjaksoa, joka kulminoi elämän ja kuoleman. Sävelmä on tunnusteleva hybridi jo edellä mainitusta virrestä sekä House of the rising sunista (miksi rusinapojan talo eksyy aina jossain muodossa levylle). Kappaleen sävellys ja sovitus on kreditoitu myös Pekan nimiin moraalisista syistä.


Talkooväki: Pentti Lahti huilu, Abdissa Assefa perkussiot

Takaisin alkuun

Jumalan huoneessa

(säv, sov Vanhapelto, san Gustafsson)

Kasvot naamioidaan.
Kaiut vaimennetaan - kuoron itkevän.
Niitä kaipaamaan jään...


Tulet sammutetaan.
Kynsiä leikataan - mattoveitsellä.
Niitä kaipaamaan jään...


Tässä Jumalan huoneessa
siipeni saa maahan langeta
Tässä Jumalan huoneessa
Jumalaa ei ollutkaan


Eikä liikahda luut,
vaikka Jerikon muureja särjetään.
Niitä kaipaamaan jään.


Raajoin alastomin,
ruosteisin nivelin ei lennetä
... kaipaamaan jään.


Tässä Jumalan huoneessa
siipeni saa maahan langeta
Tässä Jumalan huoneessa
Jumalaa ei ollutkaan


Tässä Jumalan huoneessa
siipeni saa maahan langeta
Tässä Jumalan huoneessa
Jumalaa ei ollutkaan


Kasvot naamioidaan.
Arkkuja kannetaan - yhdentekevää.
Tähän huoneeseen jään.

AG: Laulu kertoo enkelistä, joka yölennollaan eksyy tyhjään kirkkoon. Sisällä kirkossa enkeli kadottaa suuntavaistonsa, törmää seinään ja tömähtää kohtalokkaasti kivilattialle. Kappaleessa tiivistyy antiabstraktinen väittämä: jos tila on tyhjä, ei siellä voi olla Jumalaakaan.

Tekstiä kirjoittaessani assosioin tapahtumat luonnollisesti Järvenpään betonikuutiokirkkoon. Muistelen, että päässäni pyöri myös sekalainen kuvasarja WTC:n katastrofista ja tornitalojen ikkunoista pudottautuvista uhreista.

Sanoituksen taustalla on perusristiriita ihmisen luoman kirkkolaitoksen ja yksilöllisen uskonkokemuksen välillä. Vaikka ongelma on verhottu kielikuvin paikoin humoristiseenkin asuun, niin jumalanpilkasta ei missään tapauksessa ole kysymys. Ei Jumala ole minulle yhtään syytä satiiriin(kaan) antanut.


Talkooväki: Kimmo Pohjonen haitari, Pentti Lahti saksofoni

Takaisin alkuun

Ikävä

(säv, san, sov Aho)

En ensin edes huomaa
tuota synkkää kuomaa,
joka kysymättä viereen istahtaa
Illan pilaavan sen tiedän
silti seuraansa siedän -
kas minkä mies Ikävälle mahtaa

Sitä kannoiltani koitan karistaa
silti se mut aina tavoittaa
Taas on sydän romuna, sielua aristaa

En Ikävää mä näin taida voittaa

Mistä vaan minut löytää
aamukahvipöytään
kun kömmin se jo siellä odottaa
Mieleeni taas sinut tuo,
kaikki hyvät hetket nuo,
joita tiedän etten takaisin mä saa

Sitä kannoiltani koitan karistaa
silti se mut aina tavoittaa
Taas on sydän romuna, sielua aristaa

En Ikävää mä näin taida voittaa

MA: Ikävän teksti syntyi Yeahin kirjoitusmatkalla Tallinnassa. Päähäni pamahti ”sitä kannoiltani koitan karistaa, vaan se minut aina tavoittaa” -lause, kun menomatkalla kuuntelin Kolmatta Naista walkmanilla. Tämän jälkeen olikin varsin helppo homma viimeistellä kertosäkeistö parilla lauseella ja hieman Säppiä lainaillen. Tuli samalla tehdyksi nöyrä hatunnosto ja kumarrus Säpillekin, tuolle aivan liian vähäiselle huomiolle jääneelle biisintekijälle.

Ikävän teema tuli siitä kun ajattelin että minun pitäisi juuri päättyneen suhteen takia olla aivan alamaissa, mutta kuitenkin olin aivan hemmetin hyvillä fiiliksillä. Niinpä kuvittelin että Ikävä - se mystinen riivaaja - saattaa parhaillaankin istua samassa pöydässä kanssani, mutta en ole vain Kolmannen Naisen kuuntelulta huomannut sitä.

Tämä helposti maailmaan tullut, varsin simppeli teksti ehtikin sitten käydä muutamassa eri biisissä ennen kuin se löysi muotonsa hyvin yksinkertaisesta ja perinteikkäästä rokkibiisistä. Aluksi kuvittelin tekeväni siitä jonkinlaista suomirockia, olinhan kuitenkin ensimmäiset lauseet tehnyt Kolmatta Naista kuunnellen, mutta mikään kokeilemani versio ei tuntunut toimivan. Soitettuani ensimmäisen kerran Ikävää nykyisen kaltaisella meiningillä, tiesin välittömästi että biisi on valmis.

Talkooväki: Heikki Laakso soitti biisiin varsin rullaavan pianon ja vielä hammonditkin sivusoitinlisällä. Piano tosin unohtui miksauksessa melko hiljaiselle...

Takaisin alkuun

Humiseva harju

(säv, sov, Vanhapelto, san Gustafsson)

Muistan jopa kaivonrenkaan
tuon talon rähjäisen,
johon kerran eksyin kotimatkallain.
Siellä miehet kiersi jenkaa
auki viinipullojen.
Pian lesti oli kourassain.

Nostin huulilleni viinin,
nielin nesteen kitkerän.
Pulloon pistin vuosikymmenen.
Ei peltikorkki väänny kiinni,
jälleen hävisin erän
kaksinkamppailussa kanssa sydämen.

Kun katson taaksein Humisevaan Harjuun,
sen nään kuin portaat helvettiin.
Enkä palaa enää Humisevaan Harjuun...
Kiitän luojaa, kun pääsin takaisin.



Syksyn sunnuntainen aamu
ruumiin pakkopaitaan löi
ja sielun sitoi märkään lakanaan.
Silloin kaupparatsun haamu
viimeisen pullonsa möi
ja jäljet peitti tarkkaan takanaan.

Kun palaan luokse kaivonrenkaan
on tontti tyhjillään,
ei kukaan haarikoitaan kilistä.
Eikä sätkät enää pala,
natsoja vain nään -
kuin muistuttaen lopputilistä.

Kun katson taaksein Humisevaan Harjuun,
sen nään kuin portaat helvettiin.
Enkä palaa enää Humisevaan Harjuun...
Kiitän luojaa, kun pääsin takaisin.


AG: Tämä Humiseva harju ei viittaa Emily Brontën kirjaan eikä Kate Bushin kappaleeseen. Tein tekstin alun perin Nitty Gritty Dirt Bandin versioimaan piisiin ”Little Mountain Church house”. Kallella oli kuitenkin hauska sointu- ja melodiakierto, johon teksti pienellä stilisoinnilla istui helposti ja näin syntyi uusi laulu.

Humiseva harju oli vielä 80-luvulla toiminut viinantrokauspaikka ja lainsuojattomien asuinsija lähellä Järvenpään asemaa. Olen viime vuosina kysellyt tämän puutalon kohtalosta paikallisilta alan miehiltä ja muiltakin, mutta kukaan heistä ei muista paikkaa olleen olemassakaan. Kuinkas paljon se alkoholiannos niitä aivosoluja verottikaan – eipä tule juuri nyt mieleen. Kaikesta huolimatta oma visioni miljööstä on vuosienkin jälkeen sen verran vahva, etten ole voinut sitä itse keksiä.

Talkooväki: Pale Saarinen haitari, Altti Uhlenius kitara, Pepe Ahlqvist huuliharppu

Takaisin alkuun

Lääkäri-laulu

(säv, sov, san Aho)

Menin lääkäriin yskäisenä
ja kun vuoti nenä
ihan niinkun pää räystään
Se tutki mut ja pukea
käski ja alkoi lukea
mulle lääkärinmääräystään:

Kahvinjuonnilla saavan
sun luulen vatsahaavan,
joten neuvon sen lopettamaan
ja liha myrkky kavalin on 
siis kasvisruokavalion
joudun sulle opettamaan

Sen mitä jänis ei syö
välttäminen on työ,
johon nyt tottua saat
Etkä nautintoaineita
käytä, verenpaineita
nyt kun sä tasaat


Alkoi puoskari noitua:
Noin marinoitua
elimistöö nähnyt en oo
ja siitä varma voit olla
tolla rokinsoitolla
se on pian kuulosi menoo

Turvotus ohramaltaan
omalta osaltaan
värittää sun taudinkuvaa
Etkä enää tupakoi vaan
nyt alat hoivaan
hengitystäsi vinkuvaa

Mikä tuntuu hyvältä,
niin sitä vältä
muuten elä kuin ennenkin
Kun tavat vetelät
sä jätät, vanhaks elät
ja kertoo sulle voin senkin:
Elämästäs tulee tylsää tietenkin!

MA: Lääkäri-laulun syntyhistoria vie meidät takaisin Alli And the Gators -aikoihin. Lähdin kerran reenikämpälle vartavasten suomentamaan Little Charlie And the Nightcaps -yhteyeen ”Don´t Do It” -biisiä. Little Charlien bändi oli eräs sen aikaisista (ja miksei nykyisistäkin, pitääkin kaivaa ne levyt taas esille) suosikeistani, joka yhdisteli chigacobluesia varsin hilpeään charliechristian henkiseen kitarointiin ja amerikkalaisittain harvinaisen mainioihin lyriikoihin. ”Don´t Do It” käsitteli pitkälti samaa teemaa mitä tämä ”Lääkäri-laulukin”.Suomennettuani pari ensimmäistä riviä huomasin että siitä lähti syntymään aivan oma biisinsä. Niinpä päädyinkin kirjoittamaan sitten Lil´ Charlien hengessä täysin oman laulun.

Äänitimme tämänkin biisin Pekan kanssa myös Lost Järvinen Tapes -sessioissa, mutta kyllä tämä uusi versio hakkaa sen hukkuneen mennen tullen. Vaikka ei sekään huono ole!

Talkooväkeä tällä versiolla edustavat pianoa pilpotteleva Heikki Laakso ja perkussiot hoitava Abdissa Assefa.

Takaisin alkuun

Linjuri-blues

(säv, sov, san Gustafsson)

Riitta ja Pekka menee naimisiin
mv-dokumentti kertoo niin
Mä seison yksin pysäkillä sylissäni kuu
Miksei se linjuri jo tuu

Stina otti koiran hoitaakseen
kadotetun minänsä löytääkseen
Sitä mietin yksin tolpan alla – pilviverhon alla
Miksei se linjuri jo tuu

Mauno epävarmaan oloonsa
otti viivan pulveria valkeaa
Se lentää ilman siipiä ja tuskin laskeutuu
Miksei se linjuri jo tuu

Jos rahan päälle jotain tajuaa
on kaikki kultaa mikä kimaltaa
Sitä tuumii kaikkee joutavia yksinäinen mies
On linjurrikin mennyt, kukaties

AG: Linjuri-blues luotaa jälleen kerran havaintoja arkipäivän sankareista. Kappale on samanhenkinen edellisen levymme ”Näinkö aika kuluu, Neil Young?” –piisin kanssa. Näkökulma on tietenkin toinen. Selittelemällä teskti ei paremmaksi muutu, joten se lyriikan analysoinnista.

Linjuri-blues on siitä harvinaislaatuinen tuotos, että se vastaa soinnillisesti täysin sitä mielikuvaa joka minulla oli kappaletta tehdessä. Vocal-syntikoihin sain idean Paul Youngin 80-luvun pikkuhitistä ”Love of the common people”, joten young-ympyrä on sulkeutunut.

Pekka muutti äänityssessiomme kestäessä tekaisemani henkilöiden nimet omaan tuttavapiiriinsä sopiviksi ja mikäpäs siinä – eikös reality ole juuri nyt kovassa kurssissa!

Talkooväki: Olli Haavisto pedal-steel

Takaisin alkuun

Jokos korkataan uudestaan

(säv, sov, san Aho)

Herään päässä hakkaaviin ääniin
Kipee on pää niin
etten kykene ees voihkaisemaan

Öisen kebapin nousevan huomaan
kun itsekin nousen juomaan
On henki ruvennut pahalta maistuu ja haisemaan

Oon kai koko korttelin janoisin 
tarpeessa kaljan oisin,
siis horjuen jääkaapin luo menen
Mutta olutta kaapista löydä en
ja kiroan hymähtäen,
kun mulle radiosta toivottavat "hyvän huomenen"

Näin hoippuu zombie vessaan
muistamatta eilistä
ja tietämättä tulevaisuudestaan
Näkee kalpeen naaman katsoessaan
kuvaansa peilistä
ja se kysyy: Jokos korkataan uudestaan?


Vihaan tätä oloa aamuista,
kun en eilisiltaa muista
ja mitä muistan, en saa mielestä millään
Ei huolet kai hukukaan juomiseen -
ne huuhtoutuu huomiseen
ja on siinä taas pieni ihminen hämillään

Näin hoippuu zombie vessaan
muistamatta eilistä
ja tietämättä tulevaisuudestaan
Näkee kalpeen naaman katsoessaan
kuvaansa peilistä
ja se kysyy: Jokos korkataan uudestaan?

MA: Tämä biisi on, aivan kuin Lääkäri-laulu ja edelliseltä levyltä löytyvä Taas yksi juotu on, muinaista Alli And the Gators -tuotantoa. Kirjoitin tämän joskus poikavuosina, luultavasti vuonna 1993, maatessani krapulan kourissa sängyssä. Aloin pyöritellä päässäni kaikkia aiheeseen kuuluvia termejä ja niistä sitten muodostuikin biisi. Tiettyjä yhtäläisyyksiä vaikkapa Sunnuntaiaamun katuihin taitaa olla turha tässä vaiheessa kieltää.

Alkujaan biisi oli hidas ja muistutti osin jopa sointukierroltaankin Knockin On Heaven´s Dooria. Tämä johtui pelkästään siitä, että olin kovasti mieltynyt Daven versioon kyseisestä biisistä ja halusin päästä soittamaan sooloa saman sointupohjan päälle, koska se mielestäni tarjosi mitä mainioimman taustan soololle. Alli And the Gators -keikoilla sitten toinen kitaristimme Sami soitti tämän biisin soolon, joten se siitä.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla, kun äänitimme Additional Musicians -orkesterilla ”Lost Järvinen Tapeseja” , sävelsin tämän biisin uudestaan ja muutin tekstistäkin pari tökkivää lausetta sujuvammiksi. Tosin se versio jäi, niinkuin kaikki muukin niissä sessioissa, keskeneräiseksi.

Ja sitten treenatessamme kolmekymmenvuotisjuhliani varten vuonna 2003, kaivoin jälleen tämän biisin esiin. Ekoissa harkoissa se toimi jo mainiosti, mutta jäin silti kaipaamaan jotain. Kotiiin päästyäni keksin ne ”hieman” stonesmaiset väliosat ja totesin että biisi on viimeinkin valmis. Eihän siihen mennyt kuin kymmenen vuotta!

Tässä biisissä talkooväkeä edustivat Heikki Laakso piinaavine hammondeineen ja Abdissa Assefa päässähakkaavine perkussioineen.

Takaisin alkuun

Yksikätinen rosvo

(säv trad, sov, san Gustafsson)

Mua eräs heinäkuinen aamu kutsui kapakka
ja askeleitain siivitti kankkunen napakka.
Ei tiellä tullut vastaan hirviä ei peuroja
ja verkkahousun taskus kilistelin euroja.


Kun laskin rahavarantoni tulin tietoseks,
et kolikot voin muuttaa kahdeks isoks olueks.
Niin baariin viimein pääsin ja huikkasin et ”moi”,
mut ovensuussa seisoi mies ja mua observoi.


Se kertoi että vaatteitain hän tahtois säilyttää.
Ja korvausta vastaan niitä myös kyttää.
Mä kerroin etten hellesäällä käytä takkia
ja antaa naulakkoos ei oo ees lippalakkia.


Se kourastani riisti lantin, viittas sisään päin.
Ja sanoi että ”osuuskaupan väki toimii näin”.
Niin tiskin eessä seisoin ja mietin mitä jois,
kun toisen tuopin hinta häipyi vastikkeetta pois.


Mä istuin tyhjään pöytään - tilasin Lapparin.
Ja mietin mitä liikkui päässä dörtsiskapparin.
Krapula kun helpotti niin tulin tietoseks,
et portsarilta täytyy saada kaljaraha veks.


Se väitti et mun turvallisuudesta vastaa hän.
Ja että halki, poikki, pinoon laittaa rähinän.
Mä kerroin sille: ”tyhjä on sun kaljakappelis
ja näytä mulle äijä joka yksin tappelis”.


No tästähan se riemastui ja synty hulinat.
Jo unohtuivat kaikki turvallisuuspulinat.
Kun kaksin käsin roikotti se mua pillistä -
en henkee saanut, mutta purin pikkurillistä.


Kun taju palas poistuin siitä vaateaulasta.
Nyt eipä kulkis kalja läpi tästä kaulasta.
Näin paine saadaan korotukseen lapsilisälle -
pian markettiinkin asiakas maksaa sisälle.


Kun vuosi sitten kuljin ohin saman kapakin.
Niin pitkälle jo tunsin tuoksun taskukebapin.
Sai ovimikko ryhtyä siis päätä kayttämään,
kun joutui päivärahahakemuset täyttämään.


AG: Portsarit vaativat asiakkailta vaaterahan kesälläkin, vaikka tulisit ”alasti” kapakkaan. Monissa paremmissa ravintoloissa juomien hinnat ovat niin korkeita, että luulisi niiden jo sisältävän koko henkilökunnan palkan. Tämä laulu on joutavanpäiväistä urputusta ja kömpelöä huumoria, jota ei kannata ottaa vakavasti. Tekstin yhdeksän säkeistöä syntyi erittäin nopeasti eräänä kesäyönä 2004. Koska en viitsinyt ryhtyä aamukolmelta kitaraa raapimaan, niin kirjoitin sanat Rosvo-Roopen melodiaan. Tarkoitus oli soinnuttaa kappale uudelleen, mutta kun huomasin että sävellys on trad. niin päätin jättää piisin alkuperäiseen asuunsa.

Yksikätinen rosvo päätyi tekstinsä kerronnallisuuden vuoksi myös Y-E-AH!:illa julkaistavan bonusanimaation lauluksi. Taustalla soittaa Pub Ainukaisen nurkkaan unohtunut kvintetti, jonka solistikin on tainnut ilmoittaa orkesterille muutamaa pykälää liian alhaisen sävellajin.

Huomattavasti laulua paremmasta animaatiosta vastaa Jaakko Luukanen ja sen tuotannosta Miikkali Leppihalme. Suurkiitos heille!

Itsesuojeluvaistoni pakottaa vielä kirjoittamaan tähän loppuun, että kantaravintolani Swengin mainiot tampuurivahdit eivät ole millään tavalla syypäitä tämän kappaleen syntyyn.


Talkooväki: Jani Uhlenius haitari

Takaisin alkuun



 

smmy email