Monien vaiheiden jälkeen syystalvella 2005 ilmestyneen
ska -singlemme historia alkaa jo tämän vuosituhannen
alkumetreiltä Syrjän Akun ambulanssista. Olimme nimittäin menossa Additional Musicians featuring Pekka Myllykoski –keikalle (en muista minne, mutta mitä luultavimmin Poriin) kun Antero ja Pekka alkoivat kehitellä ideaa 3.30
:n ”skaistamisesta”. Ensimmäinen sovitusluonnos
syntyikin saman tien sixpack–pahvin
kääntöpuolelle. Kitaristimme Hannu Sainio
piti ideaa heti tuoreeltaan täysin
järjettömänä ja tokkopa tämä single
pystyy vieläkään hänen mielipidettään
muuksi muuttamaan. Toisaalta hänen (sittemmin oikeaksi
osoittautunut?!) epäilynsä on antanut meille rutkasti
lisätarmoa valitsemallamme tiellä - kiitos Hannu!
Paa skaaks tässä!
perustuu puolestaan Pekan ideaan. Jossain vaiheessa Viekää
minut baariin taas… -levyn tekoprosessia hän kertoi jo Maltaan Haukat
-aikoina siinneestä ideastaan tehdä tämän niminen
biisi, jossa kertosäkeistö menisi että ”Paa skaaks
tässä - dägädägä dingdong
dägädägä däng”. Muistaisin olleeni
juurikin SE seurueemme jäsenistä joka tokaisi että ”hei,
meillähän olis se toinenkin ska varastossa,
eiköhän tehdä niistä single.”
Niinpä kevättalvella 2004 sain Anterolta
sähköpostitse kaksi säkeistöä Paa skaaks
tässä –biisistä. Sitten eräänä
sunnuntaipäivänä Tammelassa (aavistuksen krapulaisena,
mutta kevään ensimmäisistä merkeistä iloisena)
käppäillessäni tein kaksi seuraavaa värssyä,
jotka saatuaan Antero viimeisteli biisin vielä yhdellä
säkeistöllä. Molempien skabiisien demopohjat
valmistuivat syksyn 2004 aikana.
Pari päivää ennen Pekan 45-v
syntymäpäivää, eli 11.12.2004 menimme Helsinkiin
toimittamaan hänelle biisien demoversiot. Samalla veimme pahaa
aavistamattoman päivänsankarin Lassin Retkiaittaan
ja ostimme hänelle syntymäpäivälahjaksi uuden
rinkan. Olimme nimittäin kuulleet Pekan kertovan niin monia
tarinoita rähjähdyspisteessä olevasta vanhasta
rinkastaan ja lainarinkan keralla vaeltamisesta, että
päätimme hoitaa asian kerralla kuntoon.
Syntymäpäiväjuhlallisuudet huipentuivat Urhon Pubiin,
jossa söimme (ja joimme) juhla-aterian ennen kuin allekirjoittanut
livahti Tampereen junaan. Muu seurue jäi vielä Urkkiin
jatkamaan juhlintaa ja jännittämään raveja.
  
Heti Joulun jälkeen 28.12. kokoonnuimme Järvenpäähän Ristimäen
torppaan äänittämään singlen laulut. Samalla
pidimme myös reenit uudenvuoden Alabaman keikkaa varten. Pekan
synttäreillä olimme, Urhon Pubiin kävellessämme
kiistelleet siitä että alkaako Bonnie Tylerin Heartache
–biisin suomenkielinen versiosanoilla ”Haaveet, kaikki
turhat haaveet…” Näin ollen minä, joka Riki Sorsan tuotannon toki tunnen, voitin kinastelua seuranneen vedonlyönnin seurauksena kaksi täyttä pulloa Jaloviinaa.
Tosin nämä ylivertaisen rikisorsa -tietämykseni
todisteet tuhottiin samaisen Ristimäen session aikana
yhteisvastuullisesti. Tässä vedonlyönnissä siis
voittajiksi "selvisi" koko ryhmä.
Seuraavana päivänä Pekka matkusti seuranani Tampereelle
esiintyäkseen vielä samana iltana Joe Strummerin muistokeikalla Tulliklubilla. Ja mallikkaastihan I Fought the Law ukolta irtosikin!
  
Vuoden 2005 aluksi suuntasimme jälleen
Järvenpäähän. Meillä oli nimittäin uudenvuoden
päivänä, jo aiemminkin tarinassamme mainittu, keikka Pub Alabamassa. Myös Pekka oli strummerkeikan jäljiltä edelleen Tampereella, joten nappasimme Mogulin kanssa hänet mattolaiturin jouselle ja sitten olimmekin jo kovaa kyytiä matkalla Alabamaan.
Tämä keikka oli muuten kaikkien aikojen ensimmäinen PMJJ
–show jossa miehitykseen kuului myös Kalle mandoliineineen.
Ja ehkä siitä johtuen Alabamassa olikin varsin kova meininki.
Melko akustinen,
mutta juuri siksi monipuolinen settimme sisälsi luonnollisesti
freukkaribiisejä, jokusen Viekää minut baariin
taas… -levyn biisin, sekä niiden lisäksi mm. Peitsamoa, Maltaan Haukkoja, U-Bayouta, Nurmiota ja Simo Salmistakin. Eikä
myöskään sovi unohtaa, että tällä
Alabaman keikalla kokoonpanoamme täydensi varsin ansiokkaasti
rumpalinamme toiminut Aki Gustafsson.
   
Mutta nyt takaisin asiaan ja ska-singleen. Tämän
singlenhän oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus
ilmestyä jo vapuksi 2005. Keväällä deadlinen
lähestyessä emme kuitenkaan olleet täysin
tyytyväisiä lopputulokseen, joten päätimme
siirtää julkaisua ja työstää biisit rauhassa
valmiiksi - ikään kuin seuraavan pitkäsoittomme Y-E-AH!:in
kylkiäisenä. Kaiken kiireen keskellä palettia sotki
myös Verkkokaupan myymä epätoiminen siirtokovalevy,
sekä järjettömän kankea ja aikaa vievä
takuukäsittelynsä, mutta ei niistä sen
enempää…
Syksyllä 2005 Jari "Kepa" Kettunen
soitti uudet rummut skabiiseihimme ja sai biisit toimimaan aivan
uudella tasolla. Näin ollen marraskuussa 2005 singlemme viimeinkin näki päivänvalon.
Paa Skaaks tässä! -singleä tehtiin varsin
rajoitettu painos, jota myydään ainoastaan näiden
nettisivujemme levykaupassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Levyn kylkiäisenä tulee mukaansa tempaava ja viihdyttävä Viekää minut baariin taas... -lautapeli, jota pelaten saa pitemmänkin baari-illan (ja rahat) kulumaan kuin huomaamattaan...
|