Kun Y-e-ah! oli saatu kunniakkaasti julkaistuksi, aloimme jo
perinteiseen tapaamme pohtia seuraavaa levyä, koska tietty
jatkuvuushan pitää säilyttää. Kerroin haluavani seuraavalle pitkäsoitollemme myös Joulupakolaiset
- biisin jonka alunperin tein Anteron 30-vuotislahjaksi. Antero kertoi
että hänelläkin on pari joululaulua varastossa, joten
eiköhän tehdä mieluummin ihan erillinen joululevy.
Sovimme vielä että minä väsään yhden
joululaulun lisää, jotta saisimme eepeelle
vaadittavat neljä piisiä kasaan. Lisäksi sovimme
että kirjoittamani laulu olisi luonteeltaan hilpeä, koska
sitähän Joulukin pohjimmiltaan on - paitsi Anteron
lauluissa...
Kesäkuussa sitten pyörittelin
päässäni useampaakin eri joululaulullista tarinaa
enkä oikein osannut päättää minkä
niistä tekisin valmiiksi asti (joten saattaapa näitä
joululevyjä tulla vielä myöhemmin lisääkin).
Suurimmaksi suosikikseni nousi vähitellen aihio, jossa
joulutonttuja syytetään kotirauhan
häirinnästä. Puhuessani Anteron kanssa tästä
valinnan vaikeudesta hän kertoi muinaisesta piisi-ideastaan
nimeltä Kilisevät ukkelit ja sähköpostitti minulle
siihen kirjoittamansa rivit. Niistä sitten nimen ja muutaman rivin
napattuani kirjoitin Kilisevät ukkelit hyvin ripeässä
tahdissa tuon oman aihioni pohjalta valmiiksi. Laulun tarina ikäänkuin kirjoitti itse
itsensä...
Heinäkuun aikana kaikki neljä rallia demotettiin, elokuun puolivälissä soitti Kalkutan konepajasta tuttu Kai Koski
demopohjien päälle kannut ja sitten elokuun 21. ja 22.
päivä kokoonnuimme Järvenpäähän, Tuusulanjärven urheilukalastajien
majalle perinteiseen - vaikkakin tällä kertaa varsin
lyhykäiseen mökkisessioon
äänittämään lauluraitoja.
   
Session aloitus tapahtui, niin kuin aina ennenkin korkkaamalla
keskiolutpullot. Tämän jälkeen ruokailimme ulkosalla ja vaihtelimme
kuulumiset, kiireettömyys kun kuitenkin näyttelee
tärkeätä roolia näissä jemmarisessioissa.
Ilmatkin suosivat sessiotamme toden teolla, ne olivat
nimittäin kaikkea muuta kuin jouluiset. Ja
päiväunien päälle - jotka perinteisesti kuuluvat
mökkisessioidemme ohjelmaan ja jotka Pekka nimen omaan halusi
nukkua ulkona, kesästä nauttien - olikin sitten hyvä
aloittaa
työt.
   
Laulujen äänitys hoitui varsin sutjakkaasti.
Työtapamme on edellisten projektien myötä hioutunut niin
toimivaksi, että äkkiähän sitä neljän
piisin laulut tehdään. Ja juurikin kiireettömyyteen
panostaen ehdimme tämän session aikana jälleen myös saunoa
kunnolla ja pelata canastaakin. Eihän työnteko saa (liikaa)
työltä tuntua! Saunan lauteilla jalostui idea myös seuraavasta
ylimääräisestä neljän piisin eepeestämme,
mutta siitä en kerrokaan tällä erää
tämän enempää...
   
Joululevyn nimeä pohdimme koko session ajan ja olimme
päättäneet että joku jouluun läheisesti
liittyvä asia sen tietty pitäisi olla, mutta ei
missään nimessä mikään näiden laulujen
nimistä. Jossain vaiheessa ehdotinkin että mitenkäs
olisi "Palamaton parta" - termi joka on ainakin meikäläiselle
tuttu niiltä vuosilta kun olen punainen kylpytakki
päällä kulkenut pukkiasioissa naapureita ja muita kunnon
ihmisiä häiritsemässä. Ehdotustani eivät
suoralta kädeltä orkesteritoverit
lytänneetkään, vaan se jäi ikäänkuin
hautumaan. Sitten kun paluumatkalla kohti Helsinkiä ja Herkkuhaarukkaa
- jossa otimme Pekkaa palauttaessamme vielä session
päätösoluet (paitsi Antero joka ajoi autoa ja minä
joka otin Jaloviinan) - Kalle vielä keksi kansi-ideankin, niin
siinähän se sitten oli!
Syksyn kuluessa äänitimme kukin tahoillamme
joululauluihin puuttuvat raidat. Talkooväkeä käytimme
vielä sen verran, että Laakson Hessu käväisi jälleen soittelemassa kolmeen biisiin koskettimet ja crawfishkingskuomani Tommi Tenkula bassotteli Joulupakolaiset - se kun oli liiaksi reggaehen viittavaa meininkiä Anterolle...
Kalle miksasi ja masteroi valmiin materiaalin ja niinpä
se saatiin ulos hyvissä ajoin ennen joulua 2006 - olkaapa
hyvät!
Palamattoman parran kylkiäisenä myytäviin
joulukortteihin lainailin hieman edellisiä tuotoksiamme ja
päätyipä se ska-Pekka tämän levyn
labeliinkin... Eli kuten huomaatte; Jytäjemmarit arvostavat toiminnassaan kierrätyksen jaloa aatetta!!
|