|
Teimme niin sanotusti popedat ja päätimme
siirtää kymmenvuotista taivaltamme juhlistavan
pitkäsoiton julkaisun ensi vuodelle. Sen sijaan julkaisimme
marraskuun puolivälissä teemasinglen minä ja Mårtenson, joka sisältää kaksi Lasse Mårtensonin levyttämää käännösiskelmää.
Idea tästä äänitteestä syntyi samalla
saunomisella kuin idea pornolevyn teostakin, eli joululaulusessiossa Tuusulanjärven urheilukalastajien majalla
elokuussa 2006. Näihin aikoihin puitiin medioissa laajalti Lasse
Mårtensonin kunniaksi tehdyn levyn ja juhlakonsertin tiimoilta
noussutta kohua ja niinpä mekin
keskustelussamme aihetta sivusimme. Niille, joita moinen asia ei
aikoinaan koskettanut kerrottakoon, että maestro suivaantui
siinä määrin levytystensä saamasta huomiosta,
että haukkui julkisesti levyn sovitukset ja kieltäytyi
saapumasta konserttiinkin. Hämmästellessämme
tätä hieman omalaatuista käyttäytymistä Pekka
kertoi katsoneensa joskus
takavuosina krapuloidessaan tv-konsertin, jonka nimeksi hän
muisteli Tänä iltana Lasse Mårtenson. Kyseissä ohjelmassa Lasse oli kuulemma esittänyt Jerry Jeff Walkerin Mr. Bojangles -klassikon nimellä Hra K. Jännes.
Pekka sanoikin että jos häntä olisi pyydetty mukaan
kyseiselle kokoelmalevylle, niin tämä olisi ollut hänen
piisivalintansa. Päätimme sitten yksissä tuumin
tehdä oman mårtensonlevyn, jotta Pekka pääsee
Jänneksen
laulamaan. Siinä vaiheessa kun (muistaakseni) Antero keksi levyn
nimeksi "minä ja Mårtenson", ylitimme jälleen kerran
SEN rajan, jonka
jälkeen paluuta ei enää ollut vaan idea oli PAKKO
toteuttaa.
Miettiessäni
sopivaa oheistuotetta seuraavalle pikkulevyllemme, keksin että
levyhän ilmestyy pimeimpään vuodenaikaan ja itsekin
tarttisin heijastimen, joten...
Alusta alkaen oli selvää että heijastimemme
tulisi olla laadukas tuote eikä mikään
näennäiskillutin. Niinpä tutkiskellessani Talmun heijastinvalikoimaa ja löytäessäni sieltä
keltavihreän pullonmallisen prismaheijastimen, tiesin katselevani
seuraavaa
kylkiäistämme. Ja laadukkaan heijastimen me valitsimmekin!
Nimittäin Moottori -lehden lokakuun numerossa (10/2007) oli suuri
heijastinvertailu, jossa Talmun keltavihreä prismaheijastin sai
arvosanan erinomainen. Olkoonkin että testiheijastin oli hiiren eikä pullon mallinen. Liikenneturvallisuus on siinä
määrin tärkeäksi koettu asia että saimme pari
sponsoriakin mukaan heijastinkampanjaamme. Moguli lupautui heti messiin ja kun vielä rakennusliike Oy Kantomi innostui myös ideasta (toisin kuin vaikkapa Liikenneturva!), niin projektin toteutuminen oli turvattu.
Alkujaan levystä piti tulla neljän piisin ep, jolla
jokainen meistä olisi tulkinnut yhden mårtenson -piisin.
Pekka muisteli tuossa nimenomaisessa tv-konsertissa tulleen myös laulun
nimeltä Tepa Teppaaja.
Kalle innostui pelkästään piisin nimen perusteella
varaamaan sen omaksi kappaleekseen. Teppaajaa emme kuitenkaan
mistään onnistuneet löytämään, joten sen
laulun olemassaolo jäi (ikuiseksi?) arvoitukseksi. Jos jostakin
tämä kyseinen laulu löytyy, niin mieluusti sen toki kuulisimme. Sen
sijaan mainio rallatus nimeltä Kirje leiriltä löytyi sattumalta erään kirpputoriostokseni myötä.

Myöhemmin Anteron kanssa asiaa puidessamme totesimme,
että meillä on kaksi loistavaa piisiä Mårtenson tribuutille,
joten paras tehdä ne vanhaan malliin Pekan laulamana,
jättää turhat "väkisin keksityt" täytepiisit
pois ja julkaista single. Sovimme samalla että Antero
ottaa hoitaakseen Kirje leiriltä -laulun sovittamisen ja minä
käyn Jänneksen kimppuun. Pohjat valmistuivat varsin
ripeästi, Hessu soitti niihin vaadittavat koskettimet ja
sitten järjestelimme laulusession.
Tälläkään kertaa emme studioon
lähteneet vaan sovimme Tampereen session, jossa ensin taltioidaan
lauluraidat kotonani, sitten mennään Teivon raveihin
(enkä nyt tarkoita semmoisia hymynaamatarrojen nuoleskelun
siivittämiä teknohippoja, vaan urheilutapahtumaa, jossa
hevoset juoksevat ympyrää) ja sen päälle vielä mahdollisesti
toviksi iltaakin istumaan. Niinpä kuomat saapuivat tiistaina 23.10. puoliltapäivin Tampereelle.
Ensitöiksemme lounastimme Telakalla,
josta siirryimme kotiini lauluja valmistelemaan. Session avausoluina
nautimme kanelilla ja inkiväärillä maustettua olutta
lasilliset. Myös Moguli
poikkesi paikalla toimittamassa ryhmällemme viralliset
sponsoriasusteet. Sillä välin kun Antero äänitti
Pekan kanssa lauluja, minä toimin tuottajana (eli makoilin jouten
luurit päässä) ja Kalle suunnitteli teksti-tv:n
ääressä illan ravirivejään.
Laulut saatiin totuttuun tyylin purkkiin varsin vaivattomasti
ja sitten olikin jo aika siirtyä kohti Teivoa ja suuria
rikkauksia. Antero oli varannut meille pöydän raviravintolasta juuri
maaliviivan kohdalta, joten ei paljon parempaa paikkaa olisi voinut
toivoa. Söimme makoisat pihvit, nautimme parit juomat listalta ja jännitimme hevosten
juoksuja. Ensikertalaisena totoillessani huomasin että
kyseessä
on todellakin taitolaji ja näin ollen joudun edelleenkin jatkamaan
lohdutonta puurtamista päivätöissä.
  
Ravien jälkeen kävimme heittämässä kantamukset Omena Hotelliin, jossa oli sessiomajoituksemme. Pekka jäi tässä vaiheessa
vartioimaan majaa ja samalla hoitamaan keikkaviikonlopun
jäljiltä vaivaavaa univajeettaankin. Me muut
käppäilimme vielä Pyynikin Porttiin tapaamaan aforistituttavaamme Jorma Kekkiä, sekä puoliväkisin pöytäämme tunkenutta palkkasoturia - kuka sitten lienikään...
Seuraavana päivänä kävin vielä
ruokatunnilla (ravimenestykseni oli siinä määrin kehno,
että jouduin menemään aamuvarhaisella töihin) Korvatillikassa nappaamassa
unohtuneet heijastinkuvat. Muut ukkelit suuntasivat kulkunsa
asemalle ja sitä kautta kohti pääkaupunkiseutua.
   
|