|
Kun pitkälliseksi venynyt Mikko Saa Relaa! -kirjaprojekti saatiin syksyllä 2002 kunniakkaasti
päätökseen ja koska kirjan tekeminen oli ollut
varsin antoisaa ja hauskaa, niin oli aika keksiä lisää
Jytäjemmari-puuhastelua. Niinpä päätimmekin
yksissä tuumin tehdä Pekka
Myllykoski ja Jytäjemmarit -cd:n. Tässä vaiheessa Jytäjemmarit sai myös nykyisen muotonsa, kun Kalle liittyi mukaan iloiseen koplaamme.
Toimeen tartuttiin ja kesällä 2003 oli biisien pohjat valmiina. Niinpä me kaappasimme
Myllykosken, sekä kosolti evästä mukaan ja häivyimme
muutamaksi päiväksi mökkiin keskelle
eteläsuomalaista metsämaisemaa äänittämään
lauluja. Ja aprillipäivänä 2004 ilmestyikin sitten viisitoista piisiä,
sekä bonusvideon sisältävä Viekää minut
baariin taas... -cd valloittamaan radiot ja kulmakuppiloiden
jukeboxit.
Tiesimme jo mökkireissuun lähtiessämme
joutuvamme vastaamaan useampaankin “MITEN te saitte
äänitettyä viisitoista biisiä mökillä
juopotellessanne?!” -uteluun. Tästä syystä
päätimmekin dokumentoida kaikki tärkeät
mökkiretken tapahtumat reaaliaikaisesti päiväkirjaan,
joka säästää meidät selittelyn vaivalta.
Sessioiden kuluessa myös vierailevia soittajia ilmaantui
levyllemme melkoinen liuta. Ja pakkohan se on tunnustaa että ilman
tätä talkooväkeä levymme ei olisi sitä mitä se nyt on. Kiitos siis heille!
Aprillipäivänä 2004 urakkamme huipentui levynjulkaisubileisiin ravintola Swengissä Järvenpäässä.
Viekää minut baariin taas... -cd:n saama
positiivinen vastaanotto oli omiaan häkellyttämään
nöyrän työryhmämme. Levymme muun muuassa sijoittui
kolmanneksi Kantritohtori Teppo Nättilän järjestämässä Vuoden kantrialbumi 2004
-äänestyksessä. Myös useissa lehdissä
hengentuotteemme noteerattiin varsin kiitettävästi ja
olemmekin pyrkineet kokoamaan näille sivuille levyarvosteluja mahdollisimman kattavasti.
|